Kuten kuvastani voi ehkä päätellä, itse en silmälaseja käytä, mutta vaikka näin on asia, niin silti niiden kanssa on joutunut oppimaan olemaan ja toimimaan. NImittäin vaimolleni määrättin lasit noin 5 vuotta sitten, ja sen jälkeen hän on niitä lähinnä käyttänyt, jos ei lasketa pientä aikaa jolloin hän kokeili piilolinssejä.

Ikinä emme olleet kuitenkaan tilanneet silmälaseja netistä, mutta nyt kun oli tarve tilata uudet lasit, niin halusin sitä kokeilla. Hinnat vaikuttivat verkossa olevan paljonkin edullisemmat, joka oli aivan riittävä syy saada minut nettiin niitä ostamaan.

Niinpä ryhdyin tähän hommaan LasitPäähän tekemän artikkelin kautta, ja katsoin, miten vaikeaa on oikeasti tilata silmälasit netistä.

silmälasit netistä

Oliko vaikeaa tilata silmälasit netistä?

Verrattuna toisiin ja tavallisiin tavaroihin, on silmälasien tilaus hieman monimutkaisempi prosessi. SIinä tarvitaan monia mittoja ja muita arvoja, joita on lähes mahdoton mitata itse. Sen takia lähetinkin vaimoni ensiksi näöntarkastukseen, josta hän sai sitten lapun josta nämä kaikki arvot suoraan näkyivät. En nimittäin usko että olisimme itse saaneet niitä mitattua läheskään niin hyvin kuin tuollainen ammattimies.

Mitat kädessä sitten suunnistin kohti nettiäa, josta löysin jo tuon edellä mainitun sivuston ja sen aiheeseen liittyvät artikkelit. Luin erilaisia juttuja ehkä noin 30 minuuttia, jonka jälkeen vaimo tuli mukaan ja alettiin katsella millaisia laseja netissä oikein on tarjolla. Oli aika hauska kokemus muuten shoppailla tälleen yhdessä netissä, ei oltu koskaan ennen sitä näin tehty.

Kun sitten löytyi sopivat lasit jotka vaimoa miellytti, niin sain näyttää taitoni niiden tilaamisessa. Olisi kiva sanoa että vaimoni olisi ollut tästä todella vakuuttunut, mutta tosiasiassa kun mitat oli kädessä, niin se vaati lähinnä niiden kopioimista kohtiin jossa verkkokauppa niitä kyseli. Ei siis mitään rakettitiedettä tämä ollut.

Lasit sai sitten maksaa Klarnan avulla, ja se kävi kyllä oikein mainiosti ja helposti loppuun saakka. Kun mitat oli lisätty sivuille, niin loppu shoppailu olikin sitten lähemmäs ihan normaalia verkkokaupustelua kuin mitään erikoista.

Ettää loppujen lopuksi on sanottava, että Lasitpäähän sivusto oli täysin oikeassa. Ei tämä ollut mitenkään niin vaikea homma kuin joissakin paikoissa oli peloiteltu. Kunhan siis käy ensiksi siellä näkömittauksessa ja saa ne arvot suoraan sieltä.

Turha siis pelätä lasien ostoa netistä, sillä saatiin hyvät Ray-Ban lasit noin 35 % tarjouksessa ja paljon halvemalla kuin olisi saanut tuolta meidän kyliltä. Suosittelenkin siis jos tahdot säästää rahaa silmälaseissa, että kokeilet nettiostoksia. Meillä ainakin kaikki meni tosi hyvin ja näppärästi.